Kennellimme esittely

 

Hei!

 

Olen ammatiltaan sairaanhoitaja ja asun perheeni kanssa Helsingissä. Tällä hetkellä perheeseen kuuluu puolisoni lisäksi 2 kouluikäistä tytärtä, 2chihuahua narttua (jotka asuvat nykyään minun äidillä), 2 englannin cockerspanielin narttua ja 1 amerikancockerspanieli narttu sekä 1 cavalier kingcharlesinspanielin narttu.

 

Minulla on ollut aina koiria, eri rotuisia ja kokoisia. Minun vanhemmat olivat arrastaneet metsästystä ja samalla olivat kasvattaneet venäjän vinttikoiria ja mäyräkoiria pienimuotoisesti koko minun lapsuuden ajan. Ihan täysin oman koiran sain vasta 17 vuoden iässä ja se oli ranskanbulldoggi Balu, joka oli asunut meidän kanssa melkein 11 vuotta.

 

Ensimmäinen chihuahua rotuinen koira Jenni oli tullut minun elämään kun olin asta 4-vuotias. Jenni oli lyhytkarvainen cream-valkoinen lemmikkitasoinen koira. Valitettavasti hän menehtyi traagisesti noin 5-vuotiana. Sen jälkeen olin unelmoinut omista chihuista ja halusin myös kasvattaa tätä ihanaa rotua. Ollaankin tähän menneessä kasvattaneet chihuja 4 pentueen verran. Mutta ajan mittaan ollaan monista eri syistä päättäneet lopettaa chihuahua kasvatuksen kokonaan. Tulevaisuudessa tavoitteena on kasvattaa pienimuotoisesti cockerspanieleja ja cavaliereja. Ollaan rakastuneet spanieleihin ja menettäneet meidän sydämmet näille ihanille häänheiluttajille aivan totaalisesti, joten jatkossa perhemme tulee omistamaan vain cavaliereja ja cockereita koska nämä rodut ovat mielestämme parhaita.

 

Ensimmäinen kennelimme kasvatukseen ja näyttelyyn tarkoitettu koira on tullut meille keväällä 2011. Ensimmäinen Rainbow Baby pentue on syntynyt 18.11.2013.

 

Koirat ovat meidän rakkaita ja tasavertaisia perheenjäseniä. Kaikki koirat asuvat meidän kanssa kotona, nukkuvat meidän makuuhuoneessa ja matkustavat aina meidän kanssa ulkomaillekin. Koiranäyttelyt ja koirien kasvatus ovat minun ja perheeni rakkaimmat harrastukset. Meidän perhe elää koirien ehdoilla ja koiraharrastus on enemmän elämäntapa kuin pelkkä harrastus.

 

Kasvatan koiria pienimuotoisesti, mitä tarkoittaa sitä, että meillä on harvoin pentuja saattavilla (1-2 pentuetta vuodessa). Kasvatustyössä mielestäni laatu voitta määrän. 

 

Jokaisen yhdistelmän suunnittelen tarkasti, ottaen huomioon Suomen Kennelliiton, PEVISA:n ja rotujärjestön suositukset ja säännöt.

 

Jokaista pentuetta suunniteltaessa otan huomioon sen, että haluaisin jättää itselle yhden pennun jalostukseen juuri tästä yhdistelmästä. Tavoitteena kasvatuksessa on saada ennen kaikkea terveitä, rodunomaisia ja hyvänluonteisia koiria. En käytä jalostukseen koiria, jos tiedän että koira periytä jonkun sairauden tai itse on sairas ym. rippumatta siitä onko sairaus lievä tai vakava. Koiran rodunomaisuus ja luonne myös vaikuttavat jalostuspäätöksiin ja valintoihin.

 

Terveystarkastan omia koiria aina virallisesti ennen astutusta polvien, silmien ja sydämen ym. sairauksien varalta ja tarkistan aina myös uroksen terveystarkastustulokset ennen astutusta.